Kursiivi-osuus on suoraa lainausta artikkelista.
TAPPARIN KYLÄ oli Metsäpirtin pitäjän äärimmäinen rajakylä Itä-Kannaksella Laatokan rannalla. Siellä sijaitsi eräs Kannaksen rajavartiopaikka, Tapparin vartio (talo3234).
Tästä syystä oli päätetty tehdä vartiolle uusi majapaikka, jonka rakennustöissä olin kirvesmiehenä kesällä 1939.
...
Suojeluskuntalaisena jouduin jo lokakuun 7. päivän iltana vaihtamaan rakennustyön sotahommiin. Seuraavana aamuna alkoi sitten jo yleinen liikekannallepanokin YH:n nimellä. Samalla tuli käsky rajaseudun tyhjentämisestä siviiliväestöstä.
Reserviläisistä muodostettiin vartiotalolla 9. Rajakomppanian II joukkue. Komppanian päällikkönä oli luutnantti Antti Suurkari, jonka komentopaikka oli Paukunmäen kansakoululla (talo2259). Naapurina oli luutnantti Pekka Alarannan komennossa 8. Rajakomppania majapaikkanaan Viisjoen kansakoulu (talo3301). Molemmat kuuluivat Metsäpirtin Osastoon, jonka komentajana oli kapteeni Reino Kalervo Inkinen.
Joukkueemme asettui asumaan kylän taloihin. Se muodosti kenttävartion rajalle. Johtajana oli aluksi Tapparin vartion päällikkö, rajakersantti Tauno Karonen (s. 10.06.1910 Sakkolankylä, talo3234) , mutta sittemmin tuli päälliköksi vapaussodan veteraani rajavääpeli Paavo Jormo.
...
Kuulovartiopaikat sijaitsivat 50-100 metrin päässä rajasta ja noin 300-500 metrin etäisyydellä toisistaan. Kun oli alkanut kuulua uutisia, että venäläiset olivat jossakin paikassa kaapanneet suomalaisia vartioita, laitoimme vartiopaikan rajanpuoleiselle puolelle puoliympyrän muotoon rautalangan, joka vedettiin puusta puuhun non 30-40 cm maan pinnasta. Kylän taloista haimme joukon lehmänkelloja ja asetimme niitä puiden väliin. Näin tahdoimme varmistua siitä, ettei meitä yllätettäisi.
...
Marraskuun 29. päivänä noin kello 17.00 alkoi rajan takaa kuulua tavallisuudesta poikkeavia ääniä. Siellä sahattiin ja hakattiin ja puu kuului kaatuvan. Sitten noin klo 18.30 alkoi kuulua moottorien käynnistysääniä, jotka vähitellen paisuivat tyynessä illassa mahtavaksi pauhuksi. Tätä rähinää kesti ehkä 15-20 minuuttia ja sen jälkeen tuli täysi hiljaisuus. Lähetin kaverini Kaino Torikan (s. 27.04.1914 Joentaka, talo2368) ilmoittamaan joukkueen johtajalle näistä havainnoista.
Sinä yönä ei paljon nukuttu. Lotat keittivät kahvia, syötiin ja kuunneltiin radiota.
Noin kello kahden aikaan yöllä saimme radiosta tiedon, että Neuvostoliitto on katkaissut diplomaattiset suhteet Suomen kanssa. Tällöin joukkueen johtaja lähetti kuormaston ja lotat taakse. Joku sanoi, että jos tästä yleensä sota tulee, niin aamulla se sitten alkaa. Varovaisuussyistä käskettiin myös uudet kuulovartiopaikat vähän kauemmaksi rajasta.
Kun me 30.11. klo 04.00 jouduimme Torikan kanssa menemään vartioon, oli meidän siis valittava uusi vartiopaikka. Täksi paikaksi valitsimme Emil Karvosen (s. 04.05.1901 Tappari, talo3250) ulkorakennuksen nurkan, joka mielestämme oli kaikin puolin sopiva ja joka oli noin 600 m entisen vartiopaikan takana.
Meidän tuurimme oli määrä päättyä klo 07.00. Koko tämän aamutuurin aikana oli rajan takana aivan hiirenhiljaista.
Kun aamu alkoi valjeta kysyin kaverilta kellonaikaa. Hän sanoi kellon olevan hiukan vaille 07.00 ja ihmetteli, eikö vaihtoa jo ala näkyä. Kurkistin rakennuksen nurkalta, totesin vaihdon juuri saapuvan ja lähdimme sitä vastaan.
Emme ehtineet ottaa kuin muutaman askeleen, kun takaamme kuului laukaus. Käännyimme ympäri ja huomasimme rajan takaa punaisen valoraketin nousevan korkeuksiin.
Raketin saavutettua lakipisteensä se alkoi.
Oli kuin maa olisi revennyt! Löimme heti maahan ja katsoimme, minnepäin olisi parasta lähteä. Joka puolelle satoi kranaatteja ja samanaikaisesti rajanpuoleisesta metsänreunasta avattiin pikakiväärituli meitä kohti.
Meistä Laatokan rantaan päin oli laaja peltoaukea. Ala-niitty, se kiehui kuin rokkapata. Kaveri hyppäsi aidan yli metsän puolelle ja minä perässä. Metsä oli Suvelan hakaa, noin 200 m leveä. Kranaatit räjähtelivät puissa ja minä jäin putoavan kuusenlatvuksen alle puristuksiin. Ainoa pelastukseni oli epätasainen maasto, mutta sittenkin puu painoi oksillaan selkääni. Kun viimein sain keinoteltua itseni sen alta pois, lähtivät saappaat jaloistani.
Päästyämme metsän läpi pellon reunaan saapui siihen samanaikaisesti toisesta vartiopaikasta alikersantti Kirjavainen (s. 17.03.1917 Kivennapa Pihlainen, talo3234) ja koska heillä Torikan kanssa oli eri tehtävä kuin minulla, tiemme erosivat. Heillä oli ennalta määrätty viivytysasema J. Hämäläisen (s. 25.02.1883 Vanhajaama, talo3253) pellon harjulla.
Heidän oikaistessa pellon yli tuli kranaatti heidän väliinsä, jolloin Torikka haavoittui kuolettavasti. Kirjavainen kantoi Torikan edellä mainitun Hämäläisen talon mäelle kuolleeseen kulmaan. Hän itse joutui kohta tämän jälkeen venäläisten takaa-ajamaksi ja pelastui nipin napin kanootilla Laatokkaa myöten Taipaleeseen. Kirjavainen kaatui myöhemmin partiomatkalla.
Minun oli määrä tavata joukkueemme johtaja Juho Paukun (s. 10.04.1875 Kelja, talo3252) ja Hämäläisen talon välillä olevassa maantien mutkassa lähempiä ohjeita varten, mutta siellä ei ketään ollut. Ajattelin miesten ehkä jo ehtineen asemiin, vaikka se kranaattitulesta johtuen vaikealta tuntuikin.
Paukun talo (talo3252) oli liekkien vallassa. Pelkäsin naapurin jo ehtineen sinne, mutta aikani tirkisteltyäni jatkoin matkaa asemiin asti.
Ne olivat vastoin aikaisempaa suunnitelmaa miehittämättä. Sitävastoin Venäjän poikia oli tulossa tien täydeltä etunenässä hyökkäysvaunu, noin 400 metriä asemistamme rajalle päin.
Lähdin kiireesti takaisin tavoittamaan omia miehiä. Käytin aluksi kulkiessani maantien ojaa suojellakseni itseäni sirpaleilta, mutta lumisohjon takia sitä ei jaksanut kulkea kovin pitkälti. Siksi nousinkin maantielle ja ajattelin, että jos sattuu, niin ei siinä sitten mikään auta.
Ennen kotitaloani Manulaa (talo3254) olevassa maantien mutkassa sain kranaatista sellaisen tärskyn, että menetin hetkeksi tajuntani. Kun heräsin, tuli ensimmäiseksi mieleeni: olenkohan pahastikin haavoittunut?
Näin ei kuitenkaan ollut asian laita. Housunlahkeet vain olivat riekaleina ja takin helmassa oli kaksi repeytymää.
Kulkiessani kotini ohitse se näytti aivan vieraalta rakennukselta. Olin tärähdyksestä sen verran tokkurassa, etteivät kranaattien räjähtelyt enää paljon häirinneet.
Saavuttuani Riihimäelle, jonka takana perunakuopan luona oli yksi meidän viivytysasemistamme ja sen edessä oma miinakenttämme, olin vielä siinä määrin sekaisin, että olisin varmaan astunut miinaan, elleivät viivytysasemassa olleet miehet olisi sitä estäneet.
Siellä olivat Tuomas Roininen (s. 22.02.1897 Pyhäjärvi, talo3249) , Väinö Peltonen (s. ) ja Ilmari Paukku (s. 05.01.1907 Tappari, talo3252). He huusivat yhdessä minulle, vaan kun en mitään kuullut, tuli Paukku minua vastaan ja ohjasi miinakentän ohitse.
Vasta tässä sain ensimmäisen kerran vähän levähtää. Roininen tarjosi siinä minulle sauhut ja kun olin hetken levännyt ja tupakoinut palasi elämänhalu taas takaisin.
Oheiseen karttaan on piirretty Uuno Hämäläisen kulkureitti matkalla Tapparista Vilakkalan kansakoululle.
Merkinnät:
- Tapparin vartioasema
- Eemil Karvosen rakennus
- Manulan talo
- Saaroisten kansakoulu
- Harjukylä sekä Viisjoen kansakoulu
- Viisjoen silta ja länsireunan puolustusasema
- Joentaan (Paukunmäen) kansakoulu
- Metsäpirtin kirkko ja tieristeys Saaroisiin ja Hatakanmäelle
- Kosela, Viisjoen silta, tieristeys Rautuun ja Neusaareen (Taipaleeseen)
- Umpilampilinja
- Raajun mäki, Jalmari Lampun talo
- Palkealan kylän reuna
- Lapinlahti
- Haparainen
- Vilakkalan kansakoulu
Lähdettyämme tästä vetäytymään oli kaikki puhelintolpat räjäytetty poikki pitkin tietä sekä langat sikin sokin tiellä. Ristkiven korven kohdalla kiersi maantie melko jyrkän kivikkoharjanteen, joka oli pioneerien toimesta vahvasti miinoitettu. Sytytysjohdot oli vedetty noin 200 m:n päähän pellon reunaan.
Täällä oli ryhmän verran oman joukkueen miehiä. He tiedustelivat meiltä, mahtoiko rajalla päin olla vielä omia miehiä tulossa. Olimme sitä mieltä, ettei ollut. Tämän tiedon perusteella ja luvan saatuaan Pajarin Jussi (s. 15.01.1906 Vanhajaama, talo3236) suoritti sytytyksen ja niin lensi harju ilmaan.
Emme silloin tienneet, että raja-alikersantti Kirjavainen (s. 17.03.1917 Kivennapa Pihlainen) oli vielä takana päin.
Sen jälkeen jatkoimme matkaa Surmaharjulle, jossa saavutimme lopun joukkueesta. Tässä pysähdyttiin hetkeksi ja kuulosteltiin tilannetta. Tykistötuli oli jo harventunut vähän ja suunnattu meidän ylitsemme Viisjoelle ja kirkonkylään. Salokylässä, jossa meillä oli aliupseerivartio, kuului vähäistä käsituliaseiden ääntä.
Aamuisen järkytyksen johdosta olivat sekä aliupseerit että miehet niin järkyttyneitä, ettei mistään järjestetystä viivytyksestä ollut tähän asti tietoakaan. Yhtään laukausta ei vielä ollut ammuttu. Vähitellen mielet kuitenkin rauhoittuivat ja voitiin aloittaa käskettyjen tehtävien suorittaminen.
Tultuamme Saaroisten kansakoululle (talo3100) oli se kauttaaltaan tulessa. Urpasen joen silta (Porosuonojan silta) oli räjäytetty ja saavuttuamme Saaroisten kauppojen lähellä olevalle mäelle olivat venäläiset jo tulossa koulun kohdalla. Ilmari Paukku (s. 05.01.1907 Tappari, talo3252) , joka oli pikakiväärin ampujana, haki sopivan ampumapaikan ja laski muutaman sarjan marssirivistöön, joka pysähtyi ja hajaantui antaen meille aikaa suorittaa muita tehtäviä.
Saavuttuamme Viisjoen Harjukylään oli 8. Rajakomppania siellä asemissa valmiina taisteluun. Me jatkoimme matkaa kansakoulun maastoon, jossa tapasimme meidän Salokylässä olleen aliupseerivartiomme miehet. He olivat vetäytyneet sieltä Viisjoelle johtavaa kangastietä pitkin ja ilman tappioita.
Näin oli joukkue taas koossa. Levähdimme hetken ja kuivailimme jalkineitamme ja vaatteitamme tulipalojen loisteessa. Sitten saimme määräyksen jatkaa matkaa Viisjoen yli ja asettua asemiin maantien länsipuolelle jokiuomasta nousevalle harjanteelle.
Viisjoen silta oli räjäytetty rikki ja lepäsi joen pohjassa. Pääsimme sillan jätteitä hyväksikäyttäen joen yli. Erottuamme maantiestä vasemmalle alkoi Harjukylässä kiivas taistelu 8. Rajakomppanian lohkolla.
Puhelinyhteyksien puuttuessa ja tilanteen ollessa sekaisin lähti vääpeli Jormo (s. ) kirkonkylään saamaan vähän kokonaiskuvaa. Rajakersantti Karonen (s. ) otti nyt joukkueen johtoonsa ja määräsi tämän kirjoittajan joukkueen varajohtajaksi. Kaivoimme itsellemme ampuma-asemat ja kauhulla kuulostimme Harjukylässä käytävää taistelua. Kranaatteja tuli harvakseltaan meillekin ja ylikin, mutta taistelu edessä tuntui enemmän painavan mieltä.
Päivä alkoi jo hämärtää kuin taistelu edessä alkoi heiketä. Se oli kestänyt parin tunnin verran.
Meillä ei ollut tilanteesta mitään tietoa. Aavistimme vain, että 8. Komppania olisi jättänyt asemansa.
Odotellessamme alkoivt miehet hermoilla. Lähetimmekin kaksi lähettiä, Tauno Nännimäisen (s. 26.11.1919 Joentaka, talo2321) oikealle ja Kustaa Eevan (s. 02.12.1900 Saaroinen, talo 3294) vasemmalle, ottamaan yhteyttä toisiin joukkoihin. He palasivat hetken päästä ja ilmoittivat, etteivät löytäneet ketään. Sitävastoin Eeva sanoi kuulleensa Viisjoen sillan kohdalla ajoneuvojen kolinaa, mutta pimeän takia ei voinut sanoa, olivatko ne omia vai naapurin ääniä.
Tässä vaiheessa oli venäläinen tykistö lopettanut ampumisensa Tapparin suunnalta, mutta Korosaaren kiintopatterit tulittivat sitä enemmän Viisjoelta kirkonkylään johtavaa maantietä. Eräs näistä keskityksistä jäi lyhyeksi ja osui aivan meidän asemiimme. Luulimme jo tuomiopäivän tulleen, mutta kun se oli ohi, huomasimme, ettei meistä kukaan ollut edes haavoittunut.
Silloin Karonen sanoi: Nyt lähdetään!
Olimme viipyneet näissä asemissa jo liian kauan. Emme voineet käyttää perääntyessämme enää maantietä, sillä se oli veli venäläisen käytössä, vaan meidän oli tarvottava läpi metsien märässä lumisohjossa ja pimeässä. Lisäksi meillä oli vähän kiire, jotta ehtisimme ennen naapuria kirkonkylälle, mikä sitten onnistuikin. Syy tähän kiireeseemme johtui siitä, että me jouduimme menemään maantien poikki ja se ei olisi onnistunut, jos naapurin kärki olisi ehtinyt ennen meitä.
Ylitettyämme maantien Sutelan kylän eteläreunassa ennen aukeaa ja päästyämme kyläaukealle olivat kaikki kylän rakennukset tulessa. Se oli kaamea näky.
Erään talon pihassa oli suuri sika palanut osittain ja liekö ollut sokea, koska kiersi ympyrää ja huusi. Siviilien äkkilähtöä kirkonkylässä kuvaa se, että eräs Haapasaaren emäntä haavoittui kuolettavasti omassa sängyssään ja samasta talosta meni hevonen tallissa.
Erään talon kellarin edessä oli 60 litran maitotonkka täynnä vastalypsettyä maitoa jäähtymässä lumessa. Kulkiessamme siitä ohi useimmat joivat tonkan reunasta maitoa ja hyvää se tekikin, sillä emme olleet koko päivänä saaneet mitään suuhumme.
Kirkon luona yhtyivät Tapparista tuleva ja Hatakanmäeltä tuleva maantie. Noin kilometrin päästä Osuuskaupan luota eroaa toinen tie Rautuun ja toinen Taipaleen lossille.
Päästyämme edellisten teiden risteykseen vetäytyivät 9. Rajakomppanian jälkijoukot juuri Hatakanmäen suunnasta. Muutamia hajalaukauksia kuului seuratalon suunnalta, mutta tykistötuli oli lähes tyystin loppunut.
Metsäpirtin Osasto kokoonti iltayön tunteina Koselan kylän pohjoispuolelle, Hopeasepän pajan (talo1048) luona olevaan maastoon. Saimme pienen tauon, jonka aikana oli tilaisuus tavata toisilla lohkoilla olleita saman pitäjän miehiä ja kertoilla päivän tapahtumia sekä täydentää varusteita. Minäkin sain Rätti-Mikolta ehjät päällyshousut rikkinäisten tilalle.
Käskynjaossa sai 9. Rajakomppania tehtäväkseen miehittää Umpilammen linjan asemat ja 8. Rajakomppania jäi asemiin Koselan kylän pohjoisreunaan kahden puolen Taipaleen lossille johtavaa maantietä. Oma joukkueemme sai tehtäväkseen järjestää etuvarmistuksen Umpilammen linjasta kilometrin päähän Viisjoelle johtavan tien kahden puolen Lamminkankaalle.
Päästyämme meille määrättyyn paikkaan rupesimme kaivamaan ampunakuopppia. Maa oli vähän jäässä, joten kaivaminen niillä vehkeillä oli muun väsymyksen päälle hidasta.
Äkkiä edestä ja oikealta räsähti käsituliaseiden tuli. Vastasimme tuleen ja aloimme käskyn mukaan irrottautua.
Tutuamme komppanian luo Umpilammen linjalle tuli komppanian päällikkö luutnantti Suurkari (s. ) ja määräsi partion ottamaan yhteyttä Palkealassa taistelevaan Er.P 6:een. Partion johtajaksi tuli rajakersantti Määttänen (s. 11.03.1912, talo3234) . Minäkin jouduin tämän kaksiryhmäisen joukon mukaan, jonka toisen ryhmän johtajana oli Toivo Ahtiainen (s. ) .
Miehet olivat poikki - oli rehkitty lähes vuorokausi ilman ruuan murenta. Päällikkö ei kuitenkaan voinut järjestää lepoa eikä ruokaa.
Kun ei 'virallista' ruokaa ollut, yritimme keräillä taloista jotakin suuhumme.
Koko taivaanranta oli punaisena tulipalojen johdosta aina Rautuun ja Kivennavalle niin pitkälle kuin silmä kantoi. Niiden valossa ylitimme Viisjoen Salmen myllyn kohdalla. Maantiesilta oli räjäytetty, mutta me ylitimme joen myllyn sulkuja myöten. Suojeluskunnan talo oli myös räjäytetty, samoin puolustuslaitoksen varasto.
Osuuskaupan kohdalta tie erkani Rautuun.
Etenimme avomuodostelmassa kahden tunnustelijan kulkiessa edessä. Vasemmalla olleen aukean kohdalla tunnustelijan ollut alikersantti Väinö Orava (s. 06.07.1912 Kosela, talo1006) varoitti meitä vasemmalta lähestyvästä vihollisesta kyyristyen itse maantien ojaan.
Naapuri läheni kiväärit kainalossa ketjussan noin saman metrin päässä suuntana tie, josta meidän oli kuljettava ja jonka oikealla puolella oli aukea maasto ja joki.
Pelotti. Päätimme joka tapauksessa jatkaa matkaa - jos naapuri avaisi tulen taistelisimme maantien penkalla viimeiseen asti.
Liekö tulipalojen kajo ja palosta lähtevä savu hämännyt vihollisen niin ettei se huomannut meitä tai sitten se luuli meitä omikseen - joka tapauksessa pääsimme onnellisesti ohittamaan sen.
Raajun kylään päästyämme poikkesimme Tuokkoniemeen Suvannon rantaan erääseen taloon, jossa keitimme saikat.
Raajun mäen alta erosi kaksi tietä, toinen Riiskan kautta Petäjärvelle ja toinen Rautuun. Noustuamme Raajunmäen päälle, jossa sijaitsi Jalmari Lampun talo (s. 12.06.1899 Raaju, talo2191) , oli talon pihalla olevilla sotilailla kiireistä touhua - olivat aivan kuin johoonkin lähdössä. Saimme luutnantti Tauno Viiriltä (s. ) kuulla, että suurin osa tiestä, jota olimme kulkeneet, oli vihollisen hallussa. Hän lähetti miehiä etuvarmistukseen Joussein suuntaan.
Raajusta partio jatkoi matkaa ensin jonkin matkaa Rautuun johtavaa tietä ja poikkesi sitten vasemmalle Palkealan suuntaan.
Palkealassa oli käyty koko päivän kiivaita taisteluja. Saavuttuamme kylän reunaan mäen alle olivat siellä taistlevat joukot juuri vetäytymässä pois. Tehtävän suoritettuaan lähti partiokin paluumatkalle.
Palasimme samaa tietä takaisin Raajuun, jonne päästyämme Viiri ilmoitti, että meidän suunniteltu paluutiemme oli kauttaaltaan vihollisen hallussa. Samalla hän neuvoi meille toisen paluutien Lapinlahden kautta.
Kierros oli mielestämme kovin pitkä, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Oli jo pimeää, kun lähdimme Raajusta. Luutnantti Viiri järjesti meille autokyydin Lapinlahteen. Lapinlahden kohdalla Suvannon rannassa oli mies veneineen ja souti meidät kahdesssa erässä yli. Sitten kävelimme Haparaisten koululle. Siellä meidät otti vastaan kovin ystävällisesti kapteeni Eino Myller, joka järjesti meille koululla kunnon ruokailun ja sen jälkeen hevoskyydin Taipaleelle Vilakkalan kansakoululle, jonne saavuimme toisen sotayön aamutunneilla.
Toiset Metsäpirtin Osaston miehet olivat Umpilammelta lähdön jälkeen viivytyskahakoita käyden vetäytyneet Taipaleenjoen yli Terenttilään ja sieltä edelleen Vilakkalan kansakoululle, missä heille oli luvattu muutaman päivän lepo. Lepo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jo kolmannen sotapäivän iltana joutui lähes kaksi joukkuetta lähtemään partioon.
Metsäpirtin osaston nimi muutettiin myöhemmin Metsäpirtin Rajasisseiksi. Osaston tehtäväksi tuli sodan alkuvaiheessa jatkuva partiointi sekä vastaiskut, minkä johdosta mieshukka muodostui tavallista suuremmaksi.
Taistelujen jatkuessa tulivat Metsäpirtin Osaston miehet tunnetuiksi rohkeudestaan ja neuvokkuudestaan etenkin partioretkillä, joihin heillä oli etuna kotiseudun paikallistuntemus.
Yhdessä taistellen Taipale kesti.