Kalavesien käytölle oli Laatokalla vain vähän rajoituksia. Konevitsan seudulla sekä Valamon ja Vossinoin ympäristössä vedet olivat luostarien omistuksessa ja niiden käytöstä ei maksettu vuokraa. Ainoastaan asuminen luostarien rakennuksissa maksoi. Taipaleenjoki oli isojaossa jätetty valtion kalavedeksi. Järisevänniemestä Igolkanniemeen ulottuva Igolkanlahti joen suun edustalla oli määritelty sen suojavedeksi. Valtio huutokauppasi veden vuokraoikeudet kahdella yhtäaikaa pidetyllä huutokaupalla sekä Käkisalmessa että Viipurissa eniten tarjonneelle. Vuokra-aika oli 6 vuotta vuosivuokran ollessa alkuun 6000 markkaa, josta se nousi vähitellen 75 000 markkaan asti.
Taipaleenjoessa oli kaksi pyyntipaikkaa, joissa vielä vuosisadan vaihteessa vedettiin nuottaa. Nämä paikat kuuluivat myös valtion vuokra-alueeseen. Jokiliikenteen kasvaessa kalansaaliit siellä vähenivät kalojen karttaessa näin levottomaksi muuttunutta aluetta. Valtion kalavesien vuokraajina olivat Vilppo Myöhänen Koukunniemestä, Jooseppi Laulajainen Taipaleesta ja Heikki Ukkonen Kirvesmäeltä. He olivat vuokranneet vedet yhteisesti ainakin 18 vuoden ajaksi. Heidän jälkeensä tuli useitakin lyhytaikaisia vuokraajia. Viimeisimmät vuokramiehet olivat Tahvo Peltonen ja hänen poikansa Mikko Peltonen Viisjoelta, joiden hallussa vesi oli yli 20 vuotta talvisodan syttymiseen saakka. Muilla Suomen puolella olleilla vesillä sai kalastaa vapaasti.
Neuvostoliiton puoleisia vesiä koski 1930-luvulla solmittu kalastussopimus.