Vähitellen, iän kartuttua tarpeeksi tuli siis aika lähteä itse kokemaan, mitä kalamatkojen hohto oikein oli; tuntikausia veneen teljolla istumista, suuntimista ja pyydysten etsimistä. Kylmyyttä sai tuntea suurimman osan vuotta ja myrskytkään eivät olleet harvinaisia. Purjeet olivat saaneet avukseen moottorin, joka nopeutti matkantekoa, mutta vaati myös oman huoltonsa. Luonnonvoimat tuottivat epävarmuutta. Selviytyminen myrskyssä ilman saarten suojaa oli kokemisen arvoinen, oli veneessä sitten saalista tai ei.
Vuotuinen ajankierto määräytyi kalastuksen mukaan. Välttämättä se ei ollut vain uuvuttavaa saaliiden perässä kulkua, sillä joskus joudettiin kalasta tultua kiehauttamaan "tsaikat" rannalla ja kuuntelemaan vanhoja tarinoita. Näin siirtyivät edellisten sukupolvien kokemukset eteenpäin. Välillä menneisyyden lumo vei melkein mukanaan.
Laatokka muodosti mahtavat ja välillä pelottavatkin puitteet kalastajille, minkä sain jo varhain kokea. Kalastajan ammattiin siirryin 14-15 -vuotiaana, jolloin paimenen tehtävä jäi Eino -veljelleni. Tapana oli, että perheen poikien vartuttua joku heistä jatkoi isän työtä kalamiehenä jonkun toisen jäädessä 'kotmieheksi' huolehtimaan peltotöistä ja karjanhoidosta naisten kanssa. Kaikilla taloilla ei ollut mahdollisuuksia käyttää kalastuksessa ja maataloustöissä renkejä.
Ennenkuin meillä oli omaa isovenettä, kalastin yhden kauden 'harjuloisten' eli naapurissa asuneen serkkuni August Kiiskin ja tämän serkun Juho Kiiskin kanssa Augustin veneellä.
Pojat olivat minua vanhempia ja vähän elämää kokeneempiakin. Omia verkkoja minulla oli silloin noin 20 kpl. Tauno Peltoselta venekunta sai lainaksi 20 verkkoa lisää. Peltosen kanssa tehtiin 'kahapyytö'-sopimus eli puolet saalista luovutettiin verkkojen omistajalle ja puolet jäi meille. Peltonen ei ilmeisesti ikänsä ja terveytensä puolesta enää kalastanut. Nuo lainaverkot jäivät lopulta Jalajan riviin eli Jalajan saaren vesille myrskyn saaliiksi. Tuo kesä ja syksy ehkä vuonna 1928 tai 1929 oli kalastuksen opettelua minulle. Ennenkuin minä tulin venekuntaan mukaan, August ja Juho olivat alkuun kalastaneet siian kudun alkaessa Takamatalan seutuvilla Venäjän puolella eteläisillä vesillä.
Siian kutu alkoi aina Etelä-Laatokalta matalien vesien jäähtyessä siellä ensimmäiseksi jo alkusyksyllä. Myöhemmin koitti pohjoisempi, syvempien vesien Konevitsan kutu loka-marraskuulla, jolloin minäkin tulin Augustin ja Juhon kaveriksi.
Tukikohtanamme oli Roduskoin lahti Konevitsan saaren itärannalla, jossa asuimme luostarin majassa, maksaen vuokraa siitä. Konevitsan kudun loputtua ja siikojen siirryttyä entistä pohjoisemmille kutuvesille, me siirryimme niiden mukana Jalajan saaren lähivesille. Tuolla alueella kalastaessamme opin Aadolf Kurikalta, kuinka pyydetään syvän veden valantka-siikaa, josta käytettiin myös valamka-nimeä (Valamon siika). Jalajan saarella oli asuntonamme autio mökki, joka ei kuulunut luostareille. Saari oli lähes puuton. Muutama koivu sieltä taisi kyllä löytyä.
August ja Juho olivat tuttuja myös Jalajasta mantereen suuntaan sijaitsevalla suurella Heinäsenmaan saarella, jossa kävimme sillä kaudella usein. Yövyimme siellä kerran. Pojat tunsivat saarelta tyttöjäkin. Joku heistä kävi Augustin luona Saaroisissa myöhemmin kyläilemässä. Kerran Vossinoin saaren satamassa ollessamme meitä pyydettiin myös vierailulle Heinäsenmaahan. Kalastaja Kukon n. 20 - 25 -vuotias tytär neuvoi meitä perille kotisatamaansa. Pahimmassa kohdassa oli kolme luotoa, jotka olivat matala Emäntä, sen takana kivikkoinen ja korkeampi Isäntä sekä Kukkaroloukku. Satamaan tultaessa oikealla reitillä oltiin, kun . . .
Kukot olivat tulleet Heinäsenmaahan vuonna 1895. Tuolloin Simo Kukko oli vuokrannut saaren sen omistajalta, Kurkijoen Tervun hovin isännältä. Perhe sai asuttavakseen saarella olleen tulliasemarakennuksen. Simo Kukko kuoli saarella, asuttuaan siellä perheineen kaikkiaan 42 vuotta. Perhe oli lestadiolainen ja lapsia oli 8. Pojat jatkoivat kalastusta isänsä jälkeen.
Se kesä ja syksy jäi mieleeni elämäni muutosvaiheena. Nuoruus oli alkanut ja jäänyt pian myös taakse, kun piti siirtyä raskaaseen kalastajan ammattiin.