Sonnin Mari, Maria Juhontytär Kurikka syntyi 24.5.1861 Raudun Kaskaalan kylässä. Mari meni naimisiin Heikki Sonnin kanssa ja muutti miehelään Palkealaan, runokylään. Maria muistelee hänen pojantyttärensä Irja Laurila, o.s. Sonni.
Mari Sonni määritetään Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa taitavaksi luterilaiseksi laulajaksi. Hän on ilmeisesti ollut esilaulajana tai osallistunut häihin ja tallentanut muistiinsa vanhoja laulajia. Maria Sonnilta on tallennettu kaikkiaan 112 nimikettä runoihin. Irja Laurila muistaa, miten mummo kävi laulamassa Palkealan ortodoksisessa pappilassa, jonka isäntä kirkkoherra Paavo Rajamo vaimoineen arvosti kansanperinteen tallennusta.
Akateemiset nuoret kävivät Kannaksella vuosina 1934-36 keräämässä viimeiset laulujen rippeet. Kerääjinä olivat sulo Haltsonen, Katri Kaukonen, Lauri Laiho, Olavi Pennanen ja Jorma Väänänen. Irja Laurilan muistoissa Haltsonen on iloinen ja mukava, ystävällinen. Haltsonen kävi laulattamassa Maria myös Sonneilla omassa tuvassa. - Koska mummo ei ollut itkuvirsien laulaja, tilannetta ei tarvinnut lavastaa.
Laulattajien mukana kulki ilmeisesti myös taiteilija Toivo Talvi. Talvi ikuisti yhden runonlaulajan kasvot ja merkitsi taulunsa nimeksi Sonnin Mari, nainen Palkealasta. Irja Laurila sai eräänä päivänä puhelinsoiton pitäjäseuraltaan ja tiedon, että taiteenkerääjän suurostoksen joukossa oli erikoinen muotokuva vanhasta runonlaulajasta. Irja Laurila meni katsomaan kuvaa, ja tunnisti jo eteisen ovelta akvarelliin kuvatun naisen isoäidikseen Sonnin Mariksi. Laurilat saivat ostaa taulun, josta on jäljennös Karjalatalon yläsalissa.
Kutoja, emonen
Sonnin Mari oli monitaitoinen emäntä, joka piti talon valtikan itsellään. Miniä, Irjan äiti, teki työt pellolla ja navetassa, Mari määräsi tuvassa. Irja Laurila muistaa, että mummo ompeli miehen puvun käsin, koska ei osannut käyttää ompelukonetta. Mari osasi käyttää kangaspuita taiten ja hän teki jopa pirran eli kaiteen pellavasta. Suutarinlangatkin Mari osasi kehrätä, mikä vaati erityistä taitoa.
Emännänvaltikka jäi kuitenkin Karjalaan, kun evakkoaika koitti. Mummo oli evakossa muun perheen mukana mm. Vauhkosen talossa, jonka vanhaemäntä ei pitänyt Sonnin vanhasta emännästä. Ehkä kränää aiheutti murrekin. Mari kyseli aina, että ”miss miu kohtuin on”. Vauhkosen vanhaa emäntää tämä ärsytti ja hän vastasi, että tuon ikäinen nainen eikä tiedä missä se on…
Evakkoaika oli järkytys Sonnin Marille, joka oli aikaisemmin käynyt ainoastaan naapuripitäjässä Pyhäjärvellä tytärtään katsomassa - jalkaisin. Sonnin Mari kuoli Rantasalmella vuonna 1948.
Kansanparannusta
Mari taisi vanhan kansan parannuskeinot, joita tultiin hakemaan Sonnilta. Irja Laurila muistaa vielä muutaman parannuskeinon.
Pieni paimenpoika Armas pissi aina alleen, ja mummo lupasi parannella vaivan ja ottaa Armaksen paimenpojakseen. Mummo paistoi paimenelleen omat eväsleivät, joihin hän lisäsi riienmarjaa eli näsiää. Muutaman päivän kuluttua Armas pääsi vaivastaan.
Maitorupea Mari paransi seuraavasti. Halkaistuun lanttuun koverrettiin kuoppa, johon laitettiin apteekista ostettua puuöljyä. Lanttukuppi laitettiin savusaunaan oven yläpuolella olevalle laudalle ja näin lämmitetyllä öljyllä voideltiin rupea. Sehän lähti.
Säärensä mummo piti hyvässä kunnossa ja vetreinä muurahaisten pirtulla. Keväällä otettiin puolen litran pullollinen muurahaisia pesästä (ne tulevat, kun pullon suu voidellaan voilla). Pullo laitettiin leipomisen jälkilämpöiseen uuniin siksi, kunnes muurahaiset kuolivat. Sisältö laitettiin puuvillapussiin ja muurahaisista tuleva neste puristettiin astiaan. Mönjään lisättiin puuöljyä ja tällä seoksella voideltiin särkeviä paikkoja.
Mari osasi hoitaa myös käärmeenpuremat, mutta aika on kiertänyt rohdon reseptin salaisuudeksi.
Iloinen mummo
Irja kävi mummonsa kanssa usein Palkealassa ortodoksisen kirkon tilaisuuksissa. - Tämä oli aivan luonnollista. Irja Laurilan muistot todistavat, miten Metsäpirtissä luterilaiset ja ortodoksit elivät sovussa ja kävivät toistensa kirkoissa koitoisasti.
Pienelle Irjalle mummo lauloi ja laski sormia: